Näyttely käynnistyi, ensimmäisen päivän tunnelmia.

Päätin ottaa rennosti tämän näyttelyn tekemisen, avajaiset ja koko heinäkuun! Herra Kai Lehtisenkin tiedustellessa avajaisten ajankohtaa, sanoin että en järjestä erityisiä avajaisia, avaan vaan ovet kahdeltatoista. "No mutta nehän on sitten avajaiset, tai entä jos avaisitkin ikkunan. Oliski tällä kertaa ikkunaiset!"

Niin kävi, että ovet avautuivat ilmoitettuun aikaan ja kas: näyttely avautui! Kenellekäs näitä näyttelyitä availlaan? Yleisöllepä tietysti, mutta kuinka mahtaa käydä? Tuleeko kukaan? Tavallaanhan se oli hyvä, että kukaan ei tullut. Kerkesin keittämään kahvit ja ne siinä itsekseni hörppäämäänkin. Pannullisen. Muutenhan eksoottisen askeettisen kahvilamme varustelutaso on toistaiseksi ehkä turhankin vaatimaton: pari pussillista ulkomaan agentuurin, tyttäreni Katrin performanssimatkoiltaan tuomia tuliaisia, kuivattuja pikkukaloja Baltiasta. Ja kahvia sitä mukaa kun keitetään. Jatkossa on kyllä luvassa pullaakin.

Mutta mennäkseni itse näyttelyyn, no, siellähän minä jo olinkin, niin täytyy sanoa, että pidin näkemästäni. Koko talven oli työväentalon sali ja näyttämö kuin puusepän verstas, ja kahvilan puoli kuin verstaan varasto. Teimme Iiriksen kanssa teokset mm. Vantaan taidemuseoon ja Joensuun taidemuseoon. Onneksi oli iso tila käytössä. Siitä suuri kiitos taas Sammatin työväenyhdistykselle!
Ja nyt kun katselin muutaman viikon tavaroiden järjestelyn ja siivoamisen jäljiltä työhuonettani, niin mukavalta tuntui. Asiat olivat kohdillaan. Itseasiassa moni "asioista" on odottanut kohdistumistaan vuosikymmeniä. Ja nyt vähitellen alkavat löytää paikkansa mielenikin lokeroissa pitkään talletettuina olleet tekstit ja kuvat. Neljänkymmenen vuoden työskentely taiteilijana on tarkoittanut aikamoista keskeneräisten ja sekalaisten kamojen mukanaan raahaamista, joskus ainoana käyttövoimana ajatus, että kyllä näistä vielä joskus jotain tulee!

Amorphis -teksteistäni koostettu Taivaan rumpu -kirja on tämän näyttelyn keskiössä. Siinä tiivistyy minun taidekäsitykseni ja tässä näyttelyssä mieleni avaruus alkaa löytää jonkinlaisen harmonian ja tietynlaisen, huumorilla höystetyn, vakavuuden. Tällaisia tyytyväisenä ajattelin, kun juuri avatussa näyttelyssä itsekseni käyskentelin.
 

Ja suureksi ilokseni ensimmäiset näyttelyvieraat saapuivat. Taiteilijakollegoja, ystäviä, kylänmiehiä. Tästä on mukava jatkaa. Pienen maaseutukylän kulttuuritapahtuma ei ole sen vähäarvoisempi kuin taidemaailman metropolienkaan riennot. Ensimmäinen näyttelypäivä sen minulle taas kerran todisti. Ihmisen mittakaavassa tämä kaikki tapahtuu kuitenkin, nimittäin tämä kulttuuri. Tervetuloa näyttelyyn, otetaan rennosti, on heinäkuu, hankin pullaakin!

Maanmainion Amorphis -historiikin kirjoittaja Markus Laakso kävi näyttelyssä. Markus oli ollut perheensä kanssa Enäjärven rannalla Kuoleman laakso -bändinsä basistin, Usvan kesämökillä. Matkassa oli myös yhtyeen saksalainen tuottaja V. Santura. V Santurahan on sivumennen sanoen myös maailmankuulu kitaristi Triptykon- ja Dark Fortress -yhtyeistä. Kulkijoiden myötä saapui Sammatin Näyttämölle terveiset myös Tuska -festivaalilta. Joskus asiat osuvat kohdilleen. Ikään kuin tässä kaikessa kuitenkin kulkisi joku meitä yhdistävä lanka, juonne, pieni puronen, elämänvirta.