Tässä eräänä päivänä oli taas tarjolla sitä elämän ihmeellistä herkkua, jossa arki ja taide yhdistyvät. Elämän todellisuus ikään kuin muuttui vielä todellisemmaksi, kun siihen sekoittui ripaus epätodellisuutta. Oli ilo saada työhuoneelle vieraaksi ohjaaja-näyttelijät Anna Rimpinen ja Kai Lehtinen. Näyttämötaiteilijoiden piti kuulemma saada "katto pään päälle", jotta he voisivat valmistella syksyllä Tytyrin elämyskaivoksessa Lohjalla esitettävää "Meidän aika" -näytelmää.
Näytelmässä isän ja tyttären välisiä suhteita puidaan: tytär esitelmöi isälleen tietyllä tavalla prosessoidun suklaan terveysvaikutuksista. Sukupolvien ja -puolten välinen kuilu on syvä, isän vastaus tyly: "mutta kun se ei maistu miltään!"
Vaikka näytelmän henkilöiden näkemyserot ovat kaukana toisistaan, heitä sitoo vahvasti toisiinsa se erityinen suhde, joka isillä ja tyttärillä keskenään on. Ja niinpä onkin odotettavissa monenlaisista tilanteista ja tunnelmista kehkeytyvä kahden ihmisen välinen hienosyinen keskustelu.
Pikkuisen vain sain kurkistaa tekeillä olevan näytelmän ituihin, mutta mielenkiintoisia olivat näyttämötaiteilijain pohdiskelut Sammatin Näyttämön eksoottisen askeettisessa kanttiinissa, jossa ennen lukuharjoituksia käsiteltiin sodan ja rauhan kysymykset, eri hallitusten pääministerien puhetyylit, ihmismielen arvaamattomuus ja hahmoteltiin todellisen ja näytellyn eroja ja yhdenmukaisuuksia. Ja sitten tietenkin näyttämötaiteilijat siirtyivät "katon päänsä päälle" saatuaan pihalle harjoittelemaan, koska "siellä on paljon lämpimämpää".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti