torstai 25. toukokuuta 2017

Artsin edessä hakemassa inspiraatiota uusiin Amorphis -teksteihin.


Joskus saattaa joutua sellaiseen tilanteeseen, ettei löydä sisältään sitä rauhaa ja hiljaisuutta, jota esimerkiksi runon kirjoittamiseen vaaditaan. Silloin voi olla aiheellista kokeilla päinvastaista suuntaa. Jos ei sisältä löydy inspiraation polun alkupäätä, niin entäs jos sellainen löytyisikin ulkoa?

Kuva: Kirsi Viljanen

Menin Vantaan taidemuseo Artsin eteen virittelemään runoista kanteloa ja työmetodini herätti monenlaista kiinnostusta:

"Kannattaako toi?" kysyi pallon ympäri pyöräillyt pikkupoika ja jatkoi iloisesti vihellellen kesäistä matkaansa.

"Mä olen torikauppias, kokeileppas sillä nuijallas millainen ääni tästä lähtee!" Hyväntuulinen, kaljupäinen mies otti tukevan haara-asennon ja kumartui eteeni asettaen kiiltävän kaljunsa alttiiksi iskulleni. Totesimme kuitenkin, että meidän molempien kallojen kumina on jo tiedossa, turha enää kokeilla.

"Hullulla on halvat huvit ja idiootilla ilmaiset", huusi Paalutorin käheämpiääniseen kansanosaan lukeutuva nahkatakkinen karvapää. "Älä älä! Kato, silhä o Amorphiksen kirja tossa, hei! Ooksä joku Amorphisfani vai?"

Samalla, kun asiallisesti aloin todeta, että kyllä musta sellainen on tässä vuosien varrella kehkeyt...niin paikalle riensi puupallon takomisesta innostunut rouva valistaen juopuneita: "Hän takoo runoa parhaillaan, uusia sanoja!" Ja käheämpiääninen kansanosa vetäytyi penkille pohtimaan runoutta ja hevimusaa, elämää yleensäkin ja sitten tietysti sitä tärkeintä: otetaas taas!

Juuri kun olin lopettelemassa taontanäytöstäni, saapui paikalle tuntematon herra, alkaen lausua ulkomuistista kaikenlaista tekstiä: ensin lueteltiin, kuin runona ikään, Suomen tasavallan presidentit. Mauno Koiviston hautajaisten aattona tuntemattoman lausuntataiteilijan presidenttiruno, puunuijan paukkuessa, loi torinkulman tunnelmaan taianomaisen hetken. Ja koko uusien Amorphis -tekstien metsästysretkeni päättyi tunteelliseen "Kotimaani ompi Suomi" -tulkintaan.

Paalutori ihmisineen, vantaalaisineen, myyrjorkkilaisineen, jäi mieleen sellaisena tunnelmana, että tänne on tultava uudelleen!


Kuva: Kirsi Viljanen


Ja samalla, kun tätä matoista puupalloa yritin radalleen takaisin takoa, puhui lähelläni, seinän takana, Vantaan taidemuseo Artsin aulassa, videolta käsin tosin, mutta vakavia sanoja, humoristisia sanoja, tärkeitä sanoja, kaikkien Suomen vallattomien taiteilijoiden äiti, Erkki "The Rascal" Pirtola. Erkin läsnäolo siinä torilla tuntui vahvana, ja haikeuksissani hänet näinkin keltaisessa takissaan, hartiat kyyryssä tähtäilevän toisella silmällään välillä kameran looppiin, välillä kurkkien meitä kuolevaisia tässä "reaalielämässä". Ja toinen silmä oli kiinni, kuin nukkuvalla, tai sisäavaruuksiin katsojalla. Sieltä niitä sanoja syntyy!

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Asiat etenevät!

Intiaaniasiain toimisto, Suomi, Helsinki, helmikuu v. 2017.
Suomen Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri/Suomi 100
kuva. Ari Harmanen

Kesään valmistautuessa lienee syytä vähän kelailla kevään tapahtumia. On nimittäin ollut siinä määrin kiirettä, että on pakko toimittaa väliaikaraportti-itselle. Muuten ei onnistu asennoituminen kesän tapahtumiin, ja entäs sitten syksy! Liian monessa kerroksessa kun alkaa olla erilaisten töiden jäljiltä purua ja lastua ja työkalut sikin sokin ja toimistopaperit siellä jossain, niin siinähän käy kuin huonosti hoidetulle kompostille: muuttuu tunkioksi. Ja sama pään kanssa. Mutta pikkuhiljaa alkaa siivouspäivä häämöttää!

Joensuun taidemuseon kesänäyttelyyn hakivat työryhmä Pessa/Kainulaiselta maalauksia ja puuveistoksen. On ONNI saada olla mukana "Backstage" -näyttelyssä! Näyttely avautuu 17.5. Joensuussa, avajaisissa mm. P. Kainulaisen performanssi "Punaisen pilven alla".

Tänä herran vuonna 2017 saa puita raiata liiteristä vielä kesäkuussakin. Mutta kyllä kesällä työhuoneen lämmittäminen on lasten leikkiä verrattuna talveen. Että sellainen ero vuodenajoilla vielä kuitenkin on. Puilla lämmittäminen vie työpäivästä aika ison osan, mutta toimiihan se myös eräänlaisena rituaalina. Asioilla on puolensa.



Sammatin Näyttämön koko henkilökunnan onnistui irtautua omista produktioistaan hetkeksi ja päästä seuraamaan Mallusjoen Näyttämön vaikuttavaa teatteri-esitystä. Joseph Steinin käsikirjoittama ja Väinö Weckströmin ohjaama "Viulunsoittaja katolla" sai Mallusjoella huhtikuussa sellaiset tunnelmat kihoamaan allekirjoittaneen taiteelliseen sieluun, että sillä aidolla ja alkuperäisellä teatterin ja taiteen energialla jaksaa taas jatkaa omia tuotannollisia pyrintöjään! Elävää ja aitoa musiikkia ja näytelmää! Ja loistava esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun ihmiset saavat mahdollisuuden. Taiteen ammattilaisten ja harrastajien yhteisellä ilolla ja työllä oli tavoitettu jotain tärkeää menneisyydestämme, ihmisyydestämme ja huomisesta myös! Kiitos Mallusjärven rannalla elävät ja työskentelevät kuvanveistäjät Virpi Kanto ja Tapani Kokko! Taide ei rajoitu, aito elää!    

Artsissa Vantaalla oli hienon "Vallaton-Rascall" -näyttelyn avajaiset maaliskuussa. Avajaisviikonlopun puitteissa juhlisti myös Intiaaniasiain toimisto "Taivaan rumpu" -kirjan julkistamista. "Vallaton" -näyttelyn ensimmäinen ripustus jatkuu toukokuun loppupäiville, sen jälkeen näyttely ottaa taas uuden ilmeen. Siis Myyrmäkeen, Vantaan taidemuseoon, Artsiin!
Tässä otoksessa ilmenee jossain määrin täyteen pakkautuneen työhuoneen  tunnelmat maaliskuun alkupuolella. Hyvä meininki!

Sammatin Näyttämön vaativien kuljetusten logistiikkamestari Jussi Kainulainen työssään. Lukuisat ovat olleet ne kerrat, jolloin äärimmäisten taiteellisten ponnistelujen uuvuttamana allekirjoittanut on tyystin menettänyt kyvyn järkevään harkintaan. Silloin on Jussi saapunut varmistamaan, että liinat ovat kunnolla kiinnitetyt ja renkaissa tarpeeksi ilmaa. Sammatin Näyttämö kiittää! 
Iiris Pessa viimeistelemässä "Merkki" -installaation maalauksia. Tammi-helmikuussa yhdeksän-osainen maalaus siirrettin  työväentalolle. Sitä ennen oli Iiris tehnyt pohjamaalaukset työhuoneessaan Karjalohjalla. 
Rakennusvalojen loisteessa ja puu-uunin lämmössä Iiris kiipeili tikkailla ja telineillä. Maalauksen yläosia maalatessa oli kohtuullisen lämmintä, mutta alarivin kuvia tehdessä täytyi laittaa myös sähkölämmitys päälle, Edellistalven kokemusten pohjalta lämmityksen termostaattia säädettiin hyvin maltillisesti, mutta siitä huolimatta talven sähkölaskun maksaminen oli taas yksi ponnistus tällä taiteilijaelon tiellä. Herra Fortum, vai mikä hänen nimensä nykyään onkaan, ei jätä rankaisematta sitä, joka turhaan hänen sähköjään käyttää! 
Kylmässä työskentelyssä on sellainen hankala puoli, että siinä tulee kuuma. Hikisiä paitoja roikkui parhaimmillaan kuin Venetsian kanavien yllä ja pahimmillaan kuin Ryysyrannassa. Oli lyhyttä ja pitkää, pyjamaa ja raappahousua, mutta mukava oli käydä läpi performanssifestivaaleilta saatujen t-paitojen sisältämiä muistoja: New York, Göteborg, Sète...











Eräänä maaliskuun päivänä kaarsi pihaan kuvausryhmä. Ranskalainen elokuvaohjaaja Jean-Michel Roux sekä "Pohjolan enkeli" -elokuvan kuvausryhmä saapuivat aiemmin sovitun mukaisesti haastattelemaa Sammatin Näyttämön toiminnanjohtajaa sekä apupoikana hääräilevää Intiaaniasian toimiston Poika numero kakkosta. Elokuvan on tarkoitus valmistua vuonna 2018. Siitä tuonnempana!












Helmikuun lopussa Sammatin Näyttämöllä vieraili YLE.n iloinen ja ammattitaitoinen toimittaja Paula Tiainen. Kalevalanpäivään, Amorphis -yhtyeeseen ja "Taivaan rumpu" -kirjaan liittyen Paula jututti Amorphiksen  laulajaa Tomi Joutsenta sekä allekirjoittanutta, jolla on ollut ilo ja kunnia sanoittaa Amorphiksen albumeilla julkaistua musiikkia jo yli kymmenen vuoden ajan. 

Tätä helmikuista valoa tulvivaa kuvaa katsellessa, tulee taas ajatelleeksi tämän talon historiaa! Nyt se elää Sammatin työväenyhdistyksen ennakkoluulottoman asenteen ansiosta uudenlaista olemassaolonsa vaihetta, mutta kovin monenlaisia tunnelmia mahtuu tämän 110 vuotta vanhan rakennuksen menneisyyteen. Sammatin Näyttämön henkilökunta on onnistunut luomaan läheiset suhteet talon historiaa kätkevien arkistojen hoitajaan. Niistä enemmän tuonnempana.
No niin, kevät 2017 oli kiireinen, kuitenkin kovin toisenlainen, kuin kevät 1917. Kiitollisena tämän talon suomista mahdollisuuksista valmistaudumme, säiden kenties muuttuessa edes jossain määrin suosiollisemmiksi, availemaan räppänöitä, ovia ja ikkunoita. Tervetuloa kesän tapahtumiin!