"Äänellä se elokuva tehdään!"
Edesmenneen, legendaarisen äänimiehen Paul Pappa Jyrälän paradoksaalinen lause piintyi tajuntaani heti, kun sen jostain aikoinani luin. Olin erittäin usein kotimaisen elokuvan lopputeksteissä huomannut Jyrälän nimen ja osasin hänen ammattitaitoaan arvostaa, vaikka oma suhteeni elokuvaan olikin täysin sattumanvarainen. Esimerkiksi äänittämisen tekniikasta en tiennyt yhtään mitään. Nyt kun "Kirvesmies" ja "Kun tuomi kukki jo" -dokumenttielokuviemme kuvaukset ovat loppusuoralla, on varsinkin ulkona tehtyjen haastattelujen aikana tullut taas mietittyä äänen olemusta. Samalla kun kirkkaassa auringon paisteessa yritän kameran näytössä nähdä jotain, kuuntelevat korvani paitsi haastateltavan ääntä, myös taivaalla lähestyvän lentokoneen, sivutieltä tulevan auton ja kuusikossa kauniisti pulisevan sepelkyyhkyn osallisuutta kyseisen kohtauksen luomiseen. Äänien luoma tila ja tunnelma on minua aina kiinnostanut. Seuraavassa taannoin Länsi-Uusimaa -lehdessä julkaistu kolumnini aiheesta:
Äänimaailma
Keskittymiskykyni
ei ole erityisen hyvä. Meteli ja häly suistavat minut helposti olotilaan, jossa
ikään kuin kadotan koordinaatit. Eksyn itsestäni. Silloin myös kuva toisesta
ihmisestä ja koko ympäröivästä maailmasta vääristyy. Mieli väsyy, hätääntyy ja
sekoaa. Meteli ottaa vallan.
Tunnistin jo
nuoruudessani alttiuteni äänille. Kehitin keinon, jolla pelastautua
ylivoimaiseksi yltyvien äänten kaaoksesta. Jos ei ollut mahdollista ”mennä
hiljaisuuteen”, menin ”päin ääniä”. Luovuin turhasta yrityksestä suojata
henkilökohtaista hiljaisuuttani ja annoin äänten tulla. Silloin tapahtui
kummia: kaaos alkoi jäsentyä. Hahmotin suuntia, sävyjä, mittasuhteita ja
lopulta itsenikin. Maailmassa oli taas jotain mieltä.
Unessa kuullut
äänet voivat olla säpsähdyttävän todellisia. Joku kutsuu sinua, puhelin soi,
mereltä kuuluu musiikkia, ääni taivaasta…Jos ääni fysikaalisesti on
ääniaaltojen liikettä nesteessä tai kaasussa, mihin perustuvat unen ja
hereilläolon rajamailla, mielen tyhjiössä kuullut äänet? Kun on istunut
kirkkaana kesäpäivänä tuntikausia ongella ja tuijottanut vedessä kelluvaa
kohoa, näkee illalla sängyssä maatessaan kohon liikahtelevan ja renkaiden
leviävän veteen. Niin myös äänet tallentuvat mielen arkistoihin.
Muistelen vanhoja
ääniä elämäni varrelta. Onnistun taas kuulemaan nukkuvan veljeni nenän tuhinan,
öistä tietä talomme ohi ajavan auton pörinän, yötaivaalla jyrisevän
postikoneen, kahvikuppien sunnuntai-aamuisen kilinän, kesätuulen suhahtelut,
raollaan olevan ikkunan kitisevät narahdukset ja hakasten lonksahtelun,
varpusen sirkutuksen pensasaidassa, askelten rohinan hiekassa, nahkatakin
narinan, pienten lasten kirkkaat äänet. Kuulen ravintolasalin metelin,
sähkökitaran, laivan konehuoneen jytinän, jäätyvän lammen kumahtelun. Saunan
kiuas naksahtelee, kurjet, kuiskaus, hiljaisuus…
Ehkä
merkillisin mieleeni jäänyt ääni liittyy erääseen kokemukseen Tukholmassa
muutamia vuosia sitten. Kuuntelin Puolan suurlähetystössä taidenäyttelyn
avajaisissa erään performanssitaiteilijan ääniteosta. Yltyvä äänen voimakkuus
ja yhä uusien ja uusien hälytasojen lisääntyminen alkoi jo lähennellä
kipukynnystä. Olisin paennut paikalta, mutta huone oli tupaten täynnä ihmisiä
ja reitti eteiseen ja ulkoilmaan oli suljettu. Nojasin seinään, valahdin
lattialle ja olin pakotettu kippurassa kohtaamaan äänimassan, josta en kyennyt
erottamaan minkäänlaisia yksityiskohtia, sävelkorkeuksia tai rytmejä. Äänen
voima oli niin suuri, ettei se enää tuntunut miltään ilmassa virtaavalta, vaan
alkoi muuttua minua ympäröiväksi ja minut täyttäväksi aineeksi.
Esitys jatkui
ja jatkui. Pakokauhuni, raivoni ja vihani oli turhaa. Tunsin muuttuvani
meripihkaan miljoonia vuosia sitten juuttuneeksi kärpäseksi,
kalanruotofossiiliksi. Ääni muotoutui kuviksi niin kuin lyijynharmaa kallio
olisi alkanut kirjavoitua tai ikkunaruutuun olisi alkanut syntyä jääkukkia.
Ääni huusi kuin historian läpi hyökkäävät tai pakenevat sotajoukot, kaikkien
aikojen kaikkien kansojen ääni, loputtomien vallankumousten ääni, elämänpakon
eteenpäin ajamien ihmisten ääni. Pimeästä kantautuvien eläinten kirkuvien
huutojen, mölinän ja kähinän kaltainen ääni, juoksevien joukkojen ääni. Pelokas
ja voimakas ääni. Lohduttomuuden ja lohdun ääni. Luissani ja veressäni
värähtelevä ja jyrisevä elämän ääni. Ihmisen maailman ääni.