keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Sammatin Näyttämön historiikkia

Tänä aamuna, kun lämmitin työhuonetta, tuprautti kanttiinikahvilan pönttöuuni aikamoiset savut sisälle ja tuli mieleen, että mikähän lämmitys niillä siellä Cannesissa mahtaa olla? Pisti vähän siristelemään silmiä ja kuinka ollakaan, alkoi tulvia mieleen kaikenlaisia muistikuvia, jotka tavalla tai toisella on luettava Sammatin Näyttämön syntytarinaan. Tässä muunmuassa eräs hetki, kun kuvaaja Erkki Pirtolan kanssa pohdiskelimme elämän ulottuvuuksia. Olihan siellä paikalla muitakin elokuva-alan ihmisiä.




Yhteistyö Erkki Pirtolan kanssa alkoi 80-luvun alkuvuosina. Vuonna 1985 olin ostanut (lapsilisärahoilla) videokameran ja nauhurin. Malli oli silloin jo "portable", mutta kovin käteviä eivät laitteet vielä olleet. Avustaja työnsi kuvaajan perässä kottikärryllä autosta irroitettua akkumulaattoria, pitkien johtojen tarttuillessa milloin mihinkin. Kuitenkin tällä kameralla saatiin taltioitua legendaarisia hetkiä "Suomen Aino" -näyttelystä Kangasniemellä kesällä -85. Oheisessa kuvassa on aistittavissa suurten elokuvan klassikoiden henkeä. 

Erkki "Eisenstein" Pirtola. Kuva: Harri Larjosto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti