Paikkari Performance 2015

Sammatin Näyttämön erittäin läheinen sisartapahtuma Paikkari Performance on julkaissut tämänvuotisen julisteensa. Intiaaniasiain toimiston Poika nro 2 on lupautunut yön pimeydessä ja keskellä kirkasta päivää vastaamaan levikistä. Kuvassa Poika nro 1, (toim.huom.) 

"Järvenpään hiljaisuus" sai ensi-iltansa!

Sammatin Näyttämön ensimmäinen oma teatterituotanto sai ensi-iltansa Sammatin Sampojuhlissa 28.6. 2015.
Kesälle 2016 on suunnitteilla enemmänkin teatteri-esityksiä, mutta sitä ennen: "Liikkuvan kuvan festivaali" 16.-17.7. 2015!

Sammatin Näyttämön edustaja ja Amorphis Suomenlinnassa

Minulla oli ilo ja kunnia tavata Amorphis -yhtyeen muusikot Suomenlinnan historiallisilla penkereillä. Mikäli haluat nähdä tapaamisesta tehdyn dokumentin, klikkaa vain yläpuolella olevaa klippiä. Dokumentin nimi on: Terveisiä Sammattiin! Antoisaa elokuva-iltaa!

Järvenpään hiljaisuus -näytelmän ensi-ilta lähestyy!

Näytelmän valmisteluvaiheessa äänitettiin Sibeliuksen unta. Sammatin Leikkilän hieno-akustinen työhuone toimi jälleen kerran studiona. Samaisen pyöröhirsisen studion akustiikkaa kehui vuosia sitten Sibelius Akatemian Kalliokuninkalan studion äänittäjä Kalle Vanhapelto. Niin kuin "Runonlaulaja" -levyni äänittänyt Hannu Enver Mäkeläkin. Myös Kai Lehtinen totesi: "täällä kuuluu hiljaisuuden ääni". Ääntä luotaessa hiljaisuus on hyvä lähtökohta.

"Järvenpään hiljaisuus" Sammatin Sampojuhlilla 28.6. 2015 klo 15.

Päivitetty juliste

Majoittautuminen Sammatissa

TTS Lönnrot opisto tarjoaa edullista ja mukavaa majoitusta Sammatin Näyttämön (16.-17.7.) ja Paikkari Performance:n (18.7.) yhteydessä. Ja muulloinkin! Majapaikasta on matkaa Sammatin työväentalolle 960 metriä. Paikkarin torpalle kertyy patikoitavaa 2210 metriä. Elias Lönnrot käveli runonkeruumatkoillaan 10 000 000 metriä. Että siinä mielessä! (toim.huom.)

Puolijokke Lönnrotin patsaalla

Olen tässä blogissani viitannut jo useaankin otteeseen erääseen organisaatioon nimeltä Intiaaniasiain toimisto. Kyseessä on taiteen puitteissa kehittelemäni mielikuvitusleikki. Vuosien varrella ikäänkuin rinnalleni ilmestyneet ikäänkuin sivupersoonat, perustivat Mäntän kuvataideviikoilla vuonna 1994 toimiston, joka paitsi pitää porukan koossa, antaa myös välineet maailmantuskan käsittelyyn. Itse toimistosta ehkä myöhemmin lisää. Nyt kuitenkin olemme löytäneet arkistoista Erkki Pirtolan kuvaaman kohtauksen, jossa Intiaaniasiain toimiston päällikkö Puolijokke suunnittelee elokuvaa, taas!

Tulevan tapahtuman juliste.

Ohjelmisto ja esiintyjät alkavat olla sovittuina, joten saanemme vilauttaa tulevan tapahtuman julistetta. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Julisteenliimaajalle on joka tapauksessa tiedossa hyvä keikka! Ehkäpä Intiaaniasiain toimistosta itse Poika nro 2 ottaa asian hoitaakseen? Hänhän voisi muuten siinä samalla kätevästi 
liimailla myös Paikkari Performancen julisteita!

Virallinen logo!

Sammatin Näyttämön virallinen logo on paljastettu.
Työryhmä Pessa/Kainulainen nostelee maljoja.

Sammatin Näyttämö ja Paikkari Performance 2015

Kuva: Iiris Pessa

Kuva: Pekka Kainulainen

Sammatin Näyttämö 16.-17.7. ja Paikkari Performance 18.7. 2015. Kolmen päivän nykytaideputki Lohjalla! Paikkarin torpalla puitteet kesäiselle taideretkelle ovat aina valmiina, Sammatin työväentalolla on vielä hieman järjesteltävää. Tervetuloa tapahtumiin!

Näytelmäharjoitusten tahti kiihtyy!

Pari viikkoa aikaa "Järvenpään hiljaisuus" -pienoisnäytelmän ensi-iltaan. Jumppausvaiheeseen edenneet harjoitukset ovat nyt ankkuroituneet Iiris Pessan käsikirjoitukseen. Sibeliusta näyttelevä Kai Lehtinen vaikuttaa tyynen varmalta, joskin habituksessa lienee vielä säädettävää? Oma osuuteni Eino Leinona, bostonilaisena lehtipoikana, tukholmalaisena kriitikkona, kivikenkäisenä kummituksena ja pensaikossa kangertelevana performanssitaiteilijana aiheuttaa lievää epätietoisuutta, mutta tiukan paikan tullen voin tietenkin kutsua tuekseni Intiaaniasiantoimiston henkilökunnan!

Kai Lehtinen.
Kuva: Pekka Kainulainen

                                                                                                                                                

Järvenpään hiljaisuus

Sammatin Sampomäellä 28.6.2015

Kolme taiteilijaa, Iiris Pessa, Pekka Kainulainen ja Kai Lehtinen ovat valmistaneet Jean Sibeliuksen henkilökuvaan perustuvan pienoisnäytelmän nimeltä ”Järvenpään hiljaisuus”. Näytelmä saa ensi-iltansa Sammatissa 28. 6. kello 15 alkavilla Sampojuhlilla.

Katsoja kutsutaan mukaan tiivistunnelmaiseen tilanteeseen, jossa jo maailmanmaineen saavuttanut säveltäjä puntaroi omaan taiteilijuuteensa ja koko elämäänsä vaikuttaneita tapahtumia. Muistoissaan hän vielä kerran tekee häämatkan rakkaan Ainonsa kanssa Ilomantsiin, tapaa Eino Leinon Kalevalaseuran illallisilla, käy kirjeenvaihtoa suurten konserttitalojen agenttien kanssa sekä suurten onnistumisten lisäksi joutuu haavoittavan kritiikin kohteeksi.

Puolituntisen näytelmän aikana kohdataan arjen huolien, kansallisuusaatteen ja luomistyönsä välisissä ristiriidoissa kamppaileva säveltäjämestari, joka yhä edelleen etsii oman musiikkinsa puhtainta ydintä. Sisäisten ja ulkoisten vaatimusten paineessa Sibelius lopulta päättää tuhota koko musiikkimaailman kiihkeästi odottaman 8. sinfoniansa.

Näytelmä ei pyri olemaan Jean Sibeliuksen koko elämän kattava näköiskuva, vaan keskittyy ihmisen sisäiseen kamppailuun hänen pyrkiessään kohti oman, todellisen elämänsä toteutumista. ”Järvenpään hiljaisuus” kertoo ihmistä raastavista ristiriitaisuuksista ja vapautumisen mahdollisuudesta.

Sammatin Näyttämön historiikkia 2

P.Kainulainen, Aamutähti, 50x60 cm, öljypastelli, 1990

Elokuvan taikaa

Kahdeksankymmentä luvulla, kun oma profiloitumiseni taiteilijana oli vielä jossain määrin epäselvää, työskentelin elokuva-alalla. Kohtalo heitti minut amerikkalaisiin, (siis pohjois-amerikkalaisiin) produktioihin. Tein sellaiset elokuvat kuin Reds, (Punaiset, 1981) ja Gorky Park, (Gorkin Puisto, 1983) yhdessä Warren Beattyn ja William Hurtin kanssa. Varsinkin William tuli minulle hyvin läheiseksi. Ja olihan siellä muitakin. Diane Keaton, Joanna Pakula, Lee Marvin, Jack Nicholson ja monia, monia muita…

Kaikki alkoi, niin kuin niin usein elämässä, sattumalta. Olin hankkinut kelanauhoille tallentavan mustavalkoisen Akai -merkkisen videokuvauslaitteiston. Kamera ja nauhuri olivat erillisissä, paksusta nahasta ommelluissa kantolaukuissa, joiden kyljessä luki kimaltelevin kirjaimin: Portable. Olin juuri kuvannut ensimmäiset otokset pöydän päällä istuvista, totisina kameraan tuijottavista lapsistani ja aloittamassa valo- ja varjotutkielmaa omista kasvoistani, kun akku loppui. Sen latautumista odotellessa avasin sanomalehden. Katseeni nauliutui pieneen ilmoitukseen: ”Avustajaksi elokuvaan?”

Varhaisena talviaamuna, lehti-ilmoituksen ohjeiden mukaisesti venäläiseksi työläiseksi pukeutuneena, hiivin pimeälle pihamaalle. Ujutin kippuraiset nahkasaapikkaat suksien siteisiin, heitin repun selkään ja kävelin sukset läpsähdellen portista tien yli ja nousin pellolle vievälle ladulle. Sauvat upposivat pehmeään hankeen, mutta pian latu kääntyi vähälumiselle metsäosuudelle. Lammasturkin alla alkoi paita kostua hiestä, kun tarkkaan harkittu parransänki huurussa laskin metsästä peltoaukiolle. Täysikuu ja tähtitaivas valaisivat latuni ja satumaisen sinisessä maisemassa sivakoin vimmatusti kohti Purolan pysäkkiä. Täältä tullaan, tähdet, tähdet!

Sähköjunan generaattoreiden huminassa minä tarkastelin mustasta ikkunasta pimeyttä vasten heijastuvaa työläishahmoani ja kanssamatkustajia, jotka apeina, katse junan likaiseen lattiaan luotuina, nuokkuivat penkeillään. Pasilassa kurotin reppuni hyllyltä ja menin hyvissä ajoin junan eteiseen. Rautatieasemalta kiiruhdin Kaisaniemen puistoon, jossa elokuvaväki jo odottikin. Meidät komennettiin toiseen päähän puistoa. Kuvaukset alkoivat. Kävelimme puistotietä edestakaisin lukemattomia kertoja ja illansuussa meille jaettiin lihapiirakat. Myöhemmin olimme olevinamme Moskova-filmin studioilla. Ja täällä kuvattiin kohtaus, joka teki Williamista ja minusta niin läheiset toisillemme: Minun piti kävellä portille ja luikahtaa portista sisään. Tunsin mustan, jykevän kameran seuraavan kulkuani, kun kävelin kerta toisensa jälkeen lauta-aidan viertä ja riensin studioille, elokuvan tekoon. Apulaisohjaaja hoputti minua ja juoksutti edestakaisin. Minun piti näyttää vielä kiireisemmältä ja väsyneemmältä, ja sitten se tapahtui! Yhtäkkiä eteeni kiilasivat mies ja nainen. Nainen sanoi miehelle jotain, he pysähtyivät ja suutelivat toisiaan. Minä ohitin heidät juuri suudelman hetkellä ja jostain kumman syystä mieleeni piirtyi surrealistisen tarkasti William Hurtin karvalakki. Nämä ihmeelliset sekunnit toistuivat kymmenkunta kertaa ja joka ikisellä kerralla olisin halunnut sanoa heille jotain, mutta minun piti luikahtaa portista sisään. Elokuvan tekoon!

(Teksti julkaistu aiemmin Länsi-Uusimaa lehdessä 2000-luvun alkuvuosina.)

Suomesta puheen ollen

Kuva: Jussi Kainulainen

Eräänä talvipäivänä pakkasimme nopeasti poikani Jussi Kainulaisen kanssa pakettiauton perään hirventaljan, ruusukimpun, videokameran ja muuta tarpeellista. Ajoimme Sammatin liittymään, rakenteilla olevan moottoritien työmaalle. Lähellä Paikkarin torppaa ollaan, hämärtyvässä illassa, eilisen ja huomisen risteyksessä. Maailma muuttuu, entä me?  

Elokuvaa, teatteria vai videotaidetta?

P.Kainulainen, Cinema, lyijykynä, 15x18cm, 1980

P.Kainulainen
Passage Molière, lyijykynä, 15x18cm, 1980

Kas siinäpä kysymys! Löysin vanhoja piirustuksiani vuodelta 1980. Olin elämäni ensimmäisellä ulkomaanmatkalla, Interreilillä. Kameraa ei ollut mukana, kännykkää ei oltu vielä keksittykään, tai olihan niitä tietenkin, James Bondilla ja Maxwell Smartilla, mutta ei minulla. Oli kuitenkin pieni piirustuslehtiö ja muutama lyijykynä.

Elokuva vai teatteri? Performanssi vai videotaide? Samapa tuo, tavoitteena kuitenkin on elävä kuva, erilaisissa muodoissaan.

Pyrkimyksemme on, että voisimme tuottaa tänne maaseudulle nykytaidetta ja myös ylläpitää elokuvan alkuaikojen perinnettä. Jotenkin soisimme, että tapahtumassamme olisi jotain sen kaltaista tunnelmaa, joka vallitsi ladoissa ja liitereissä, tiaattereissa, kun ihmiset kylissä ja kaupungeissa kokoontuivat yhteen, katsoivat mustavalkoisia, väpättäviä, eläviä kuvia ja yhdessä ihastelivat ja hämmästelivät näkemäänsä. Lumièren veljekset tekivät kokeilujaan, nykytaiteilijat tekevät samoin. Opimmekohan joskus näkemään asioita tarkemmin?

Elokuvatuotannon ylä- ja alamäkiä

Kuvaus: Erkki Pirtola

Kuvaus: 

Jani Karimäki, Iiris Pessa, Erkki Pirtola

Elokuvatuotannon historia kuhisee tekemättömiä elokuvia. Missä ovat ne elämää pienemmiksi jääneet tarinat kiihkeine suutelukohtauksineen, legendaarisine kaksintaisteluineen, huikeine seikkailuineen todellisuuden tuolle puolen? Jokainen meistä tietää tunteen, kun tuotanto takkuaa. Mutta periksi ei anneta!

Infr´Action, Sète, France, 2006

"Le Chanteur"
 photo: Roland von der Emden, 2006

Olin Etelä-Ranskassa performanssifestivaaleilla kuraattori Jonas Stampen kutsumana ensimmäisen kerran vuonna 2006. Välimeren illan pimetessä kävelin pitkin Sète:n kujia kohti sovittua esityspaikkaa, kun yhtäkkiä havahduin: nyt on tilanteessa jotain kummallisen tuttua! Pysähdyin katselemaan ja kuuntelemaan. Ei autoja, vaimeaa musiikkia jostain kahvilasta, syvä ja tumma taivas talojen yllä, mukulakivisen kadun reunuksella kahvilan tuolit ja pikkupöydät, keltaiseksi rapattu talonseinä, lyhtyjä...Vincent van Goghin "Öinen katukahvila". Se tuhat kertaa kirjoissa ja julistekuvissa näkemäni kuva olikin nyt siinä edessäni. Aika pysähtyi. Arles oli lähellä.

Jatkoin rientämistä kohti illan tapahtumapaikkaa. Juuri ennen perille saapumista vaihdoin varjoihin kätkeytyneenä jalkoihini kuivat sukat, ettei yskänkohtaus yllättäisi kesken esityksen. Astuin parrasvaloihin ja esitin laulun nimeltä: Frère Jacques, Jaakko kulta, performanssiversiona. Tässä on kellonsoittovaihe meneillään, ja harmittaa vieläkin, kun olisi pitänyt sulloa sukat syvemmälle taskuun, mutta muuten Rolandin ottama kuva on hieno muisto illasta, jossa sain olla mukana.

Seuraavan illan esitykseni oli nimeltään "Maisemia pohjoisesta, tai jotain". Yhdistin siinä videokuvaa ja performanssi-ilmaisua toisiinsa. Video oli kuvattu Lohjanjärven rannalla, Sammatissa, Oravannokassa. Kuvaajana Aimo Hyvärinen, josta myöhemmin lisää. Olisi nimittäin hienoa saada Aimo Hyvärisen ja Irma Silvennoisen elokuvatuotantoa Sammatin Näyttämön tulevaan ohjelmistoon!

Iiris Pessan "Taiteilijapuheenvuoroja" -videota valmistellaan.

Joitain taiteilijoita on jo haastateltu Iiris Pessan videoon. Iiris tutkailee erilaisten taiteilijoiden suhdetta materiaaliin, materiaan. Haastattelukierros jatkuu vielä tällä ja ensi viikolla. Tässä pieni vilaus tulevasta: Tapani Kokko.