lauantai 23. toukokuuta 2015

Sammatin Näyttämö avautuu!



Lohjalle on perustettu uusi taidetapahtuma, joka esittelee paikallisia, kotimaisia ja kansainvälisiä videoteoksia, animaatioita, dokumentteja, elokuvia ja teatteria. Festivaali liittyy läheisesti Paikkari Performance -tapahtumaan, jota Sammatissa on järjestetty vuodesta 2011 lähtien. Sammatin Näyttämö avautuu yleisölle kesäisin heinäkuun kolmantena viikonloppuna Sammatin työväentalolla.

Ohjelmisto 2015

Torstai 16.7.
Videodokumentteja Sammatista ja maailmalta.

Perjantai 17.7.
Videoteoksia/taiteilijapuheenvuoroja

Täsmennyksiä ja lisäinformaatiota tulossa lähiaikoina.

Tapahtuma on saanut tukea Taiteen edistämiskeskukselta, Kansan sivistysrahastolta ja Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahastolta.

1 kommentti:

  1. Sammatin Näyttämöllä valmistellaan "Järvenpään hiljaisuus" -näytelmää. Työryhmä Iiris Pessa, Pekka Kainulainen ja Kai Lehtinen piirtävät kuvaa Jean Sibeliuksen mielenmaisemista hänen kamppaillessaan taiteilijaelämän ristiaallokossa.

    VastaaPoista