Ornamenttikieltä ja rautakoruja.

Esiäitien elämänvoiman juurilla, kesto 30 min.

Tänä vuonna Sammatin Näyttämöllä tutkaillaan myyttistä maailmankuvaa ensisijaisesti naisten näkökulmasta. Oulun Ympäristön Kalevalaiset Naiset ry:n valitsemat Oulun Tähtiemot, kulttuuritutkija ja tietokirjailija Kaarina Kailo sekä ekologisen perinnetiedon eteenpäinviejä, psykologi Irma Heiskanen kertovat puolituntisessa videodokumentissa mm. suomensukuisten kansojen naisten käsitöiden merkkikielestä suhteessa tähtitaivaan kuvioihin. Molemmat tutkijat ovat työskennelleet myös taiteilijoina. 

Irma Heiskasen kirja "Esiäitien kädenjäljillä - Perinne-ekologista viisautta ja ornamenttikieltä" on luettavissa linkistä: http://www.e-julkaisu.fi/esiaitien_kadenjaljilla/mobile.html#pid=1

Alku, kesto 5 min.

Miehistä näkökulmaa myyttiseen matkantekoon edustaa Aki Karvosen, Mika Munterin ja Juha Turkin lyhyt videokertomus. Seppä lähtee raudanhakumatkalle ja löytämänsä tärkeän aineen välityksellä saa yhteyden itseään korkeampiin voimiin. Video on tekijöidensä ensimmäinen, mutta ennakkokatselusta päätellen ei suinkaan viimeinen!

Veljiä ja sisaria elon tiellä.

Työhuonenäyttely näillä raukoilla rajoilla on hieno tapa viettää heinäkuuta. Sitä on vähän niin kuin kesälomalla, silti voi puuhailla töittensä parissa, kehystellä piirroksia, ehkä jopa vähän maalailla, keittää kahvit. Mutta että "ei sen nyn niiv välii ole", niin kuin Kalle-enoni Tampereelta monasti toteaa. "Muista Pekka, älä koskaan vaivu synkkyyteen", on Kalle myös vuosien varrella muistellut äitinsä, Elvi Onerva Tannerin, mun mummoni, meille kaikille tänne matoiseen maailmaan jättämää aiheellista ohjetta. Synkkyys, synkätkin ajatukset ovat tärkeitä, mutta nyt ei ole niiden aika ollut, tulevathan ne sieltä sitten taas, onhan niihinkin aihetta. Mutta ei vaivuta, ei vaivuta!

En pystyisi työskentelemään, kirjoittamaan, tekemään kuvia, jos en tietäisi mitä synkkyys on. Kalevalaan olisi täysin mahdotonta saada minkäänlaista yhteyttä. Amorphiksen hienon hieno, herkkä ja jylhä, välillä ohuisiin yläkerroksiin, välillä uumeniin porautuva musiikki ja iloisen Tomi Joutsenen hurjiin mustiin muriin syöksyvät laulamiset ja energia jäisivät kokematta, jolleivät olisi tulleet myös turpehet tutuiksi. Elämä jäisi elämättä, mikäli mielen koko rekisteriä pakonomaisesti jotenkin rajoittaisi. Hyvältä tuntuu Taivaan rumpu -näyttelyn virallisena valvojana toimiminen. Hienoja kulkijoita olen saanut tavata, Lönnrotin Paikkarin torpalle saanut kysyjiä neuvoa, kokea aitoa kiinnostusta näitä elämän kuvia esitellessäni... On ollut suuri ilo tavata näitä ihmisiä, veljiä ja sisaria elon tiellä!

Näyttely jatkuu vielä kaksi viikkoa. Osoite on Werlanderintie 72, 09220 Sammatti. Näyttely avoinna 29.7. asti, tiistaista lauantaihin, klo 12-18. Tervetuloa!

PS. Jos navigaattori napisee ja kartat ovat kurtussa, löytyy Sammatin työväentalo ja Pekka Kainulaisen työhuone kysymällä neuvoa kirkonkylän baarista. Tuuheikossa tiedetään! 

KUBU-kulttuuribussi vierailee myös Sammatin Näyttämöllä 12.7.

Näyttelyn toinen viikko käynnistyy. Kohta taas painelen työhuoneelle äärimmäisen yritteliäänä. Eteisestä nostelen pihalle tuolit ja päivänvarjon, sytytän huoneisiin valot, laitan videot pyörimään, keitän kahvit...ja taas on yksi Suomen suven taidetapahtumista täydessä kukoistuksessaan! 

Tärkeintä minulle tämän näyttelyn suhteen on se, että voin itse työhuoneen ovelta sisään kurkistaessani kokea tyytyväisyyttä siitä, että kaikkien näiden työvuosien jälkeen se sisäinen aavistus, joka silloin nuorena poikana mieltäni riivasi, on kuitenkin voinut muodostua joksikin sellaiseksi näkymäksi, jonka sisimmässäni tunnistan. Omaksi maailmakseni. Ja myös yhteiseksi, sellaiseksi jota on mukava jakaa muiden samanlaisista asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa.

Lohjanjärven ympäristössä kiertävä KUBU-kulttuuribussikin on tuomassa näyttelykävijöitä tällä viikolla ja vielä toistamiseenkin myöhemmin heinäkuussa. Bussin kierroksilla tutustutaan Lohjan alueen kulttuuriin, maisemiin, paikkoihin. Käydään Länsi-Uudenmaan taiteilijaseuran kesänäyttelyssä Lohjan pääkirjaston Linderinsalissa ja vieraillaan siuntiolaisen ympäristötaiteilijan ja kuvanveistäjän Jenni Tieahon ateljeella. Sieltä suunnataan Karjalohjalle, tutustutaan Vanhan Passin taidegalleriaan ja ruokaillaan Vanhan Passin mukavissa puitteissa. Sieltä matka jatkuu Sammattiin Taivaan rumpu -näyttelyyn ja edelleen taidegraafikko-kuvataiteilija Pekka Hannulan ateljeelle. 

Taiteilijat esittelevät työskentelyään, kertovat teostensa synnystä, esittelevät sitä maailmaa ja niitä tekijöitä, jotka heidän teoksensa muovaavat sellaisiksi, kuin ne sitten näyttelyissä ovat nähtävinä. Asioilla on taustansa ja juurensa, työhuoneella teokset näyttäytyvät omassa kotiympäristössään, hieman toisin kuin galleria- tai museotiloissa. Tervetuloa tutustumaan!

          

PS. Pari päivää pidin puljua kiinni ja heti alkoivat kuljettaa postin toiseen osoitteeseen. Hyvä näinkin! Suomen Luonnonsuojeluliitolta tuli lähetys: esitteitä Uudenmaan luontokohteista, luontohelmistämme. Niitä on nyt sitten jaossa Sammatin Näyttämöllä ja Tuuheikossa.

Hyvää heinäkuuta!
t. Pekka

Näyttely käynnistyi, ensimmäisen päivän tunnelmia.

Päätin ottaa rennosti tämän näyttelyn tekemisen, avajaiset ja koko heinäkuun! Herra Kai Lehtisenkin tiedustellessa avajaisten ajankohtaa, sanoin että en järjestä erityisiä avajaisia, avaan vaan ovet kahdeltatoista. "No mutta nehän on sitten avajaiset, tai entä jos avaisitkin ikkunan. Oliski tällä kertaa ikkunaiset!"

Niin kävi, että ovet avautuivat ilmoitettuun aikaan ja kas: näyttely avautui! Kenellekäs näitä näyttelyitä availlaan? Yleisöllepä tietysti, mutta kuinka mahtaa käydä? Tuleeko kukaan? Tavallaanhan se oli hyvä, että kukaan ei tullut. Kerkesin keittämään kahvit ja ne siinä itsekseni hörppäämäänkin. Pannullisen. Muutenhan eksoottisen askeettisen kahvilamme varustelutaso on toistaiseksi ehkä turhankin vaatimaton: pari pussillista ulkomaan agentuurin, tyttäreni Katrin performanssimatkoiltaan tuomia tuliaisia, kuivattuja pikkukaloja Baltiasta. Ja kahvia sitä mukaa kun keitetään. Jatkossa on kyllä luvassa pullaakin.

Mutta mennäkseni itse näyttelyyn, no, siellähän minä jo olinkin, niin täytyy sanoa, että pidin näkemästäni. Koko talven oli työväentalon sali ja näyttämö kuin puusepän verstas, ja kahvilan puoli kuin verstaan varasto. Teimme Iiriksen kanssa teokset mm. Vantaan taidemuseoon ja Joensuun taidemuseoon. Onneksi oli iso tila käytössä. Siitä suuri kiitos taas Sammatin työväenyhdistykselle!
Ja nyt kun katselin muutaman viikon tavaroiden järjestelyn ja siivoamisen jäljiltä työhuonettani, niin mukavalta tuntui. Asiat olivat kohdillaan. Itseasiassa moni "asioista" on odottanut kohdistumistaan vuosikymmeniä. Ja nyt vähitellen alkavat löytää paikkansa mielenikin lokeroissa pitkään talletettuina olleet tekstit ja kuvat. Neljänkymmenen vuoden työskentely taiteilijana on tarkoittanut aikamoista keskeneräisten ja sekalaisten kamojen mukanaan raahaamista, joskus ainoana käyttövoimana ajatus, että kyllä näistä vielä joskus jotain tulee!

Amorphis -teksteistäni koostettu Taivaan rumpu -kirja on tämän näyttelyn keskiössä. Siinä tiivistyy minun taidekäsitykseni ja tässä näyttelyssä mieleni avaruus alkaa löytää jonkinlaisen harmonian ja tietynlaisen, huumorilla höystetyn, vakavuuden. Tällaisia tyytyväisenä ajattelin, kun juuri avatussa näyttelyssä itsekseni käyskentelin.
 

Ja suureksi ilokseni ensimmäiset näyttelyvieraat saapuivat. Taiteilijakollegoja, ystäviä, kylänmiehiä. Tästä on mukava jatkaa. Pienen maaseutukylän kulttuuritapahtuma ei ole sen vähäarvoisempi kuin taidemaailman metropolienkaan riennot. Ensimmäinen näyttelypäivä sen minulle taas kerran todisti. Ihmisen mittakaavassa tämä kaikki tapahtuu kuitenkin, nimittäin tämä kulttuuri. Tervetuloa näyttelyyn, otetaan rennosti, on heinäkuu, hankin pullaakin!

Maanmainion Amorphis -historiikin kirjoittaja Markus Laakso kävi näyttelyssä. Markus oli ollut perheensä kanssa Enäjärven rannalla Kuoleman laakso -bändinsä basistin, Usvan kesämökillä. Matkassa oli myös yhtyeen saksalainen tuottaja V. Santura. V Santurahan on sivumennen sanoen myös maailmankuulu kitaristi Triptykon- ja Dark Fortress -yhtyeistä. Kulkijoiden myötä saapui Sammatin Näyttämölle terveiset myös Tuska -festivaalilta. Joskus asiat osuvat kohdilleen. Ikään kuin tässä kaikessa kuitenkin kulkisi joku meitä yhdistävä lanka, juonne, pieni puronen, elämänvirta.  

Työhuoneella tapahtuu!

Tässä eräänä päivänä oli taas tarjolla sitä elämän ihmeellistä herkkua, jossa arki ja taide yhdistyvät. Elämän todellisuus ikään kuin muuttui vielä todellisemmaksi, kun siihen sekoittui ripaus epätodellisuutta. Oli ilo saada työhuoneelle vieraaksi ohjaaja-näyttelijät Anna Rimpinen ja Kai Lehtinen. Näyttämötaiteilijoiden piti kuulemma saada "katto pään päälle", jotta he voisivat valmistella syksyllä Tytyrin elämyskaivoksessa Lohjalla esitettävää "Meidän aika" -näytelmää.

Näytelmässä isän ja tyttären välisiä suhteita puidaan: tytär esitelmöi isälleen tietyllä tavalla prosessoidun suklaan terveysvaikutuksista. Sukupolvien ja -puolten välinen kuilu on syvä, isän vastaus tyly: "mutta kun se ei maistu miltään!"

Vaikka näytelmän henkilöiden näkemyserot ovat kaukana toisistaan, heitä sitoo vahvasti toisiinsa se erityinen suhde, joka isillä ja tyttärillä keskenään on. Ja niinpä onkin odotettavissa monenlaisista tilanteista ja tunnelmista kehkeytyvä kahden ihmisen välinen hienosyinen keskustelu.

Pikkuisen vain sain kurkistaa tekeillä olevan näytelmän ituihin, mutta mielenkiintoisia olivat näyttämötaiteilijain pohdiskelut Sammatin Näyttämön eksoottisen askeettisessa kanttiinissa, jossa ennen lukuharjoituksia käsiteltiin sodan ja rauhan kysymykset, eri hallitusten pääministerien puhetyylit, ihmismielen arvaamattomuus ja hahmoteltiin todellisen ja näytellyn eroja ja yhdenmukaisuuksia. Ja sitten tietenkin näyttämötaiteilijat siirtyivät "katon päänsä päälle" saatuaan pihalle harjoittelemaan, koska "siellä on paljon lämpimämpää".  

Heinäkuun tapahtumat.

Tietyistä taloudellisista rajoitteista huolimatta Sammatin Näyttämö valmistautuu taas heinäkuisiin tapahtumiinsa. Keväinen Taivaan rumpu -kirjan piirrosten kehystämiseen tähdännyt kampanja epäonnistui siinä mielessä, ettemme saaneet rahoitusta, mutta onnistui siinä mielessä, että saimme paljon henkistä tukea! Niinpä alkuperäispiirroksista ja muista Kalevalaan ja Amorphis -yhtyeeseen liittyvistä teoksista muotoutunut näyttely avautuu Sammatin työväentalolla 4.7. klo 12.

Liikkuvan kuvan festivaali esittää tänä vuonna kaksi mytologia-aiheista videota sekä yhden uusinnan viime kesältä.

28.7. klo 18 nähtävää "Alku" -nimistä videota yksi sen tekijöistä, Mika Munter, luonnehtii "pieneksi tarinaksi Kalevain muinaisilta ajoilta". Kahdeksan minuutin mittaisessa videotarinassa mies lähtee etsimään rautaa takoakseen jonkinlaisen välineen shamanistiselle matkalleen. Luonnonhengiltä saamiensa neuvojen ohjaamana hän valmistaa raudasta korun. 

Myyttikehrän ja Valokulabon vuonna 2015 tuottama dokumentti esittelee perinnetietoa Pohjolan myyttisestä Maa-ilmasta. Tekijät kirjoittavat videostaan seuraavasti: "Myytit ovat napanuora menneisyyteen ja kompassi tulevaisuuteen. Dokumentti sisältää välähdyksiä suomensukuisten kansojen ekologisesta perinnetiedosta ja haltia-kulttuurista. Keskiössä ovat naisten luontohenkinen muinaiskulttuuri ja ikiaikaista Luovaa voimaa välittävät ja suojelevat ornamentit, voimapaikat ja uskomukset.

Naisten käsitöissä esiintyy yhä kautta maailman Elämänpuu sukupolvien, sukupuolten ja lajien yhdistäjänä ja kannattajana sekä itse Elämänpuun jumalatar tai toteeminen kantaemo tyttärineen.

Kaarina Kailon ja Irma Heiskasen pitkään tutkima naiskulttuurin symbolikieli kytkeytyy olennaisesti huolenpito- ja kiintymyssuhteiden lahjatalouteen. Se on yhä leimallista monille ns. luontokansoille ja naiskulttuureille. 

29.7. klo 18 nähdään, yleisön pyynnöstä, uusintana viime kesän ohjelmistossa ollut puolituntinen dokumentti sammattilaisesta hirsirakentajasta, Tuomas Ratilaisesta.

Sammatin Näyttämön eksoottisen askeettinen videokanttiini palvelee kulkijaa ja henkilökunnaltamme saa myös opastusta kesäisessä Sammatissa samoiluun. Tervetuloa! 

Sammatin Näyttämö ja KaEKu yhteistyössä: Taidenavetta Kaekuu 18.6.

Muistan hyvin ne tunnelmat, kun Kanneljärven Opiston kuvataidelinjalaisten kanssa purimme Lohilammen vanhan kivinavetan sisätilojen lahonneita lautoja ja lankkuja, raijasimme kaikenlaista rojua ulos navetasta ja pönkäsimme romahtamaisillaan olevaa lattiaa, niin että tulevan näyttelymme vieraat eivät suistuisi kesken taide-elämyksen lattian alaiseen lantalaan. 1990-lukua se oli. Mikä vuosi? Jaa-a, täytyypä kaivaa tieto arkistoista esiin. Joka tapauksessa, nyt on mukavat tunnelmat mennä Taidenavetalle Taivaan rumpu -kirjan tekstejä esittämään ja vieläpä tehdä yhteistyötä Karjalohjan Elävän Kulttuurin yhdistyksen kanssa! Tiedossa runokuvia, runoääniä ja runomusiikkia.